Muutoksia Kapsakan toiminnassa

1.11.2013 olen laittanut Kapsakan ’kapsäkkiin’ ja yrityksen toiminta kommandiittiyhtiönä on loppunut.


Mutta edelleenkin olen apuna retkien suunnittelussa ja toteuttamisessa matkailuoppaana sekä matkanjohtajana niin Kajaanissa, Kainuussa kuin myös muualle Suomeen. Yhteistyössä matkanjärjestäjien, liikennöitsijöiden ja lukuisien yhteistyökumppaneiden kanssa järjestämme mielenkiintoisia retkiä sekä pienille että isoille ryhmille.


Ota yhteyttä, kerron kuinka retket järjestyvät jatkossakin vaivattomasti!

Kirsi Kilpeläinen
Puh. 044 2790 384
kirsi.kilpelainen@kajaani.net






Paltaniemen retket

Tervetuloa tutustumaan kotikylääni Paltaniemeen – kainuulaiseen kulttuurikylään Oulujärven rannalla


Paltaniemen kylä, Kainuun kulttuurin helmi, Oulujärven rannalla, vain 10 km Kajaanin keskustasta on mielenkiintoinen tutustumis- ja vierailukohde kaikkina vuodenaikoina.


Kyläretkellä nähdään Eino Leinon lapsuudenmaisemat, kuullaan Elias Lönnrotin elämänvaiheista ja kylän vaiherikkaasta historiasta. Paltaniemeläisen kyläoppaan seurassa tutuiksi tulevat kylän värikkäät tarinat sekä vireä tämän päivän elämä.


Käyntikohteina ovat harvinainen, katto- ja seinämaalauksin koristeltu Paltaniemen kuvakirkko, Aleksanteri I:n ateriointipaikka Keisarintalli ja runoilijamestarin kodin mukaan rakennettu Eino Leino –perinnetalo.


Kyläretkeen on mahdollista liittää myös kahvitarjoilu tai pieni tunnelmallinen konserttihetki, jossa paikalliset muusikot esittävät Leinon runoihin sävellettyjä lauluja.

Ota yhteyttä

Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Haluan tarjouksen
Haluan antaa palautetta

Asiakaspalautteita retkiltä

Lue palautteita

ASIAKKAILTA TULLEITA PALAUTTEITA KAPSAKAN RETKILTÄ


”Kiitokset opastetusta kaupunkikiertoajelusta Kajaanissa! Todella hyvä keikka, erittäin paljon kuului positiivista palautetta kierroksesta. Kaikki kommentit kommentit, mitä matkalaisilta kuului, olivat erittäin positiivisia. Eli opastus oli mielenkiintoinen, asiapohjaltaan valtaisa, innostunut ja innostava ja ihana !!!”



”Suurkiitos ja paljon pieniä erinomaisesta opastuksesta Kainuussa kuluneella viikolla. Teet työtä sydämelläsi.”



”Näpsäkkä Nainen on Kapsakan Kirsi. Kiiitokset Sinulle nyt tuomme. Meitäkin palvelit iloisin mielin, hymysi virkisti meitä. Iloista naamaa kun näytit meille, tulemme retkelle uudelleen. Lämmin Kiitos!”



”Oppaamme Kirsi Kilpeläinen oli erittäin hyvä työssään. Heti linja-autoon noustessa vastassa olivat iloiset kasvot ja rempseä olemus. Opastus oli sujuvaa ja hän otti ryhmän hyvin haltuun. Kapsakka on varmasti paras mahdollinen yritys tarvittaessa opastuskierrosta Kainuun alueella. Oli hienoa kuulla miten kyseinen yritys on aloittanut toimintansa. Oppaan työ sopii hänelle paremmin kuin hyvin. Työskentelyn ilo huokui hänestä, ja näkyi päällepäin. Hänen kertomanaan tarinat olivat mielenkiintoisia. Opin muutamassa tunnissa paljon Kajaanista ja sen historiasta. Opin myös sen, miten tärkeää oppaan on kertoa asiakkaille kohteista tarinoiden pohjalta. Tarinat tekevät kohteista mielenkiintoisia ja jäävät parhaiten mieleen.”



”Voisin lähteä uudelleenkin vastaavanlaiselle kulttuurikierrokselle.”



”Kirsi oli todella ammattilainen työssään, koska hänellä ei loppunut asia missään vaiheessa ja hän otti meidät haltuun heti alussa ja kertoi paikoista tarinoiden kera, mikä herättää enemmän mielenkiintoa ihmisissä kuin vuosilukujen ja paperista lukemisen sijaan.”



”…olen kajaanilaissyntyinen ja luulin tietäneeni jo kaiken Kajaanista, mutta voin rehellisesti myöntää, etten tiennyt puoliakaan siitä, mitä Kilpeläinen kertoi ajelullaan. Paljon tuli opittua päivän aikana ja paljon on vielä opittavaa. Kilpeläiselle plussat siitä, että on saanut tehtyä Kajaanin kulttuurikierroksesta noin mielenkiintoisen, kun itse mietin asiaa, se tuntuu aika hankalalta. Kirsillä oli todella luonnollinen tapa kertoa asioita, eikä se ollut vaivautunutta tai puuroista kuunneltavaa. Jaksoi hyvin kuunnella loppuun ja meininki oli rentoa ja mielekästä. Huumoriakin löytyi! ”



”Oli todella mahtava katsella ammattitaitoista opasta työstään ja joka vielä selvästi rakastaa sitä mitä tekee. Hänestä huokui innostus ja rakkaus omaa kotiseutuaan kohtaan, silmät oikein sädehtivät, kun hän pääsi Eino Leino- talolla kertomaan itse Leinosta ja Paltaniemestä.”



Osallistuimme Sampo Pankin retkelle Kainuuseen. Joukkoamme ihastutti Kapsakan miellyttävä ja "rapsakka" opastus. Meille jäi kuva hyvin suunnitellusta ja eri keinoin ilahduttavista lahjoista ja virikkeistä. Kun esille tuli vielä suuri rakkaus kotiseutuun, niin päivä oli onnistunut. Toivon yritykselle ja sen toimijoille menestystä ja työniloa tulevissa tehtävissä.



Kirsille, Me haluamme Sinulle kertoa, että Kirsille ei ole vertoa. Ei sanoa voi, mitä ois’ mieli, niin köyhä on Suomen kieli. Mutta Leinon halauspuu paljon antoi ja runoratsun selässä kantoi. Olet avannut meille Kainuun salat ja tarjonnut monet ’tervapalat’. Meiltä tulee nyt kiitos syvin ja toivomme, että Sinulla jatkossakin olis kaikki hyvin.



Kirsi, sinulle tämä on kirjoitettu, oivalle matkaoppaalle omistettu, onnekkaita olimme me, saadessamme sinua kuulla, pirteänä ja pirtsakkana. Siksipä sinua kiitämme, matkaohjelmasta mukavasta, maistiaisista maalaisleivän, mansikoitakin makeita saimme, vesipullon viemisiksi. Haapajärvisinä emme sinua ’haukkua’ aio, kotimaisemissa kehumme vain, kukat nämä kuuluu sulle, kiitoksena oivan reissun.



Kerroit meille suakkunasi, sekä pajjon pagisit myönteisesti energiat meissä esiin herätit. Kuullessamme sanojasi luovuus vertaa, virtaa vaan, sekä syksyyn pimenevään eloon uuden herättää. Nouse, nouse taantumasta! Leinon henki hereille päältäkäsin katsoessa toivoa ei ole lain mutta jossain salatussa elo ompi yhä aina. Kohta haihtuu rauhaisasti paginasi Kainuhust’ sekä äänes korvistamme, mutta ei muistosi!!! Iso Kiitos ihanasta positiivisesta hengen latauksesta



Paljon kiitoksia hyvästä ja lämminhenkisestä opastuksesta Sotkamon ja Vuokatin nähtävyyksiin. Matkalaiset kiittelivät ystävällistä ja asiantuntevaa opasta ja kuljettajaltahan jo saitkin 10+. Näihin kiitoksiin voin täysin rinnoin yhtyä.



’Kajaanissa neiti Kesäheinän retki oli oivallinen esimerkki siitä, mitä yksi ihminen voi saada aikaan, kun hän koko sydämestään paneutuu tavoitteeseensa’.